Antoisa Norbusang-kokous Islannissa

08.05.2017

Norbusang-nimitystä käytetään nykyään tarkoittamaan pohjoismaista lapsi- ja nuorisokuoroyhteistyötä, joka toteutuu vuosittain ennen kaikkea yhteisenä festivaalina. Yhteistyö, jota kuorojärjestöjen yhteenliittymä hoitaa, alkoi Tukholmassa vuonna 1982, jolloin mukana olivat vain Norja, Ruotsi ja Suomi, mutta jo vuotta myöhemmin mukaan liittyi Tanska ja viimein vuonna 1996 Islanti. Nykyään Norbusang koostuu kahdeksasta eri organisaatiosta, joista Suomen jäseniä ovat Nuorten Kuoroliitto ja Dunk (De Ungas Musikförbund i Svenskfinland).

Järjestön toiminnan tarkoitus on auttaa luomaan kontakteja pohjoismaisten kuorolaisten ja kuoronjohtajien välille, kannustaa uuden lapsi- ja nuorisokuoromateriaalin luomiseen sekä edesauttaa maidenvälistä ohjelmistovaihtoa. Tavoitteena on myös jakaa tietämystä ja kokemuksia pedagogisesta ja musiikillisesta osaamisesta ja sen kehittymisestä. Pääaktiviteetit ovat syksyn ja kevään kokoukset sekä tärkeimpänä siis vuoroin eri maissa järjestetty Norbusang-festivaali, johon sadat lapset ja nuoret kokoontuvat yleensä helatorstain viikonloppuna laulamaan kunkin maan tunnettujen kuoronjohtajien johdolla.

Norbusang-festivaalien järjestelyissä on vahvasti ollut mukana myös eri maiden nuorista koostuva yhteinen ns. Ungdomsråd, ‘Nuorten Tiimi’, joka monin eri tavoin on ollut tuomassa toimintaan mukaan nuorten ideoita, näkemyksiä ja tärkeää käytännön vapaaehtoistyötä festivaalien onnistumisen kannalta kuten viimeksi Norbusang 2015 -festivaalissa Espoossa.

Vuoden kuluttua keväällä -18 festivaali pidetään Islannin Reykjavikissa ja siksipä maaliskuun alussa järjestöjen edustajat kokoustivat talvisessa Reykjavikissa, johon myös itse olin saanut kutsun edustaa Nuorten Kuoroliittoa. Islannin kuorofestivaaleista minulla olikin jo hiukan kokemusta osallistuttuamme Reykjavikissa vuonna 2010 Chorus Vallis -kuoroni kanssa varsin hyvin organisoituun Nordic-Baltic -kuorofestivaaliin.

Tässä kokouksessa käytiin luonnollisesti läpi viime vuoden toimintakertomus ja tehtiin suunnitelmia seuraavien vuosien festivaaleista, kokoontumisista ja budjeteista.

Tämän kevään Norbusang 2017 -festivaali pidetään 24.-28.5. Norjassa, lähellä Bergeniä sijaitsevassa Osin kaupungissa, johon noin 600 pohjoismaista nuorta kuorolaista kokoontuu yhteisiin avajais- ja päätöskonsertteihin, eri workshop-koulutuksiin ja omiin konsertteihinsa. Osissa on kuoronjohtajien mahdollista osallistua myös ns. study-tour -kierrokseen, jonka myötä nekin kuoronjohtajat, joilla ei ole kuoroa mukana, voivat seurata workshop-koulutuksia ja tavata paitsi toisiaan myös kuuluisaa lapsikuorospesialistia, Felicity Laurencea.

Seuraavan kevään 2018 Norbusang järjestetään siis Reykjavikissa. Tuolloin teemana on ‘Nature: Sustainability and creativity’. Järjestäjänä toimii KORIS, joka koostuu innokkaista islantilaisista musiikinopettajista.

Norbusang 2019 on sitten taas Suomen Porvoossa. Sen järjestelyistä tulee vastaamaan vuorostaan Dunk. Festivaalin ajankohta jäi vielä avoimeksi, koska tuolloin juuri helatorstain viikonloppuun osuvat koulujen päätösjuhlat.

Norbusang-matka jatkuu alustavien suunnitelmien mukaan v. 2020 Ruotsiin, v. 2021 Tanskaan ja v. 2022 taas Norjaan. Voin itse kyllä hyvin suositella suomalaisille lapsi- ja nuorisokuoroille mahdollista osallistumista mihin tahansa näihin!

Kokouksessamme mielenkiintoiset keskustelut kaikilla skandinaavisilla kielillä norjalaisen puheenjohtajan Nils Hidlen vetämänä, kannustava musiikkikasvatuksellinen ote, hauskat toiminnalliset laulutuokiot, hienot ihmiset ja tietenkin vielä kauniit Islannin maisemat loivat kokoontumiselle varsin lämpimän ja mieliinpainuvan tunnelman.

Soili Autio (Nuorten Kuoroliiton varapuheenjohtaja)

';

Takaisin etusivulle